
HEVOSHIERONTA

Hevoshieronnat toteutetaan kotikäynteinä tallilla. Hevoset hierotaan joko käytävällä, erillisessä hoitotilassa tai karsinassa. Hierontapaikan tulisi olla säänsuojassa.
Hevosen tulisi pysyä aloillaan hieronnan ajan eli sen olisi hyvä olla yhdellä tai kahdella narulla kiinni tai omistajan pitämänä. Näin ollen hevonen ei pääse pyörimään hieronnan aikana. Mikäli tarvetta, hevonen voi syödä heinää hieronnan aikana.
Jokainen hevonen hyötyy hieronnasta ja hieronta sovelletaan aina hevosen tarpeiden mukaiseksi.
Hieronta kestää noin tunnin, hevosen koosta ja vaivoista riippuen.
Ennen hierontaa hevosen tulisi olla kuiva ja harjattu. Hieronnassa kuona-aineet lähtevät liikkeelle, joten hieronnan jälkeen hevoselle on hyvä tarjota lisäjuoma. Kylmällä ilmalla olisi hyvä laittaa hevoselle loimi ulos hieronnan jälkeen.
Hevonen hierotaan aina koko kehosta, päästä häntään. Jotkut kohdat hevosessa voivat tarvita enemmän hierontaa ja niihin keskitytään siksi pidemmäksi aikaa.
Hevoshieronta tehdään käsin. Käytössä on myös matalateholaser, jolla voidaan lievittää kipua, vähentää tulehdusreaktiota ja nopeuttaa vammojen paranemista.
Milloin hevosta ei voi hieroa? Hevosen ollessa sairas tai sillä on jokin tulehdus. Hevosta ei voida hieroa, jos sillä on avohaava, luunmurtuma, tuore lihasrevähdys, pahanlaatuinen kasvain, sydänsairaus tai keskushermostoperäinen halvaus. Tiineyden alussa (ensimmäiset 3kk) ja viimeisen kuukauden aikana hierontaa ei suositella. Rokotuksen jälkeen olisi hyvä odottaa muutamasta päivästä viikkoon ennen hierontaa.